Destination

Destination

Wednesday, September 9, 2015

Nuuksio Classic Trail

Nuuksio classic Trail maratoni juostiin Nuuksion kansallispuistossa lauantaina 5.9.2015
Kisa oli osa isompaa kokonaisuutta: BUFF® Trail Tour Finlandia, johon kuuluu 7 osakilpailua ympäri Suomea. Nuuksion osakilpailu on jörjestyksessään toiseksi viimeinen. Jäljellä on enää Vaarojen maratoni, Kolilla. Team TOTI:sta kisaamassa olivat siis Juha ja Gisela.

 
 

Kuvan kaunis kansallispuisto tarjosi mahtavat puitteet kisan järjestämiselle vaikka vettä meilkein koko lauantain satoikin. Kisajärjestäjät olivat tehneet hyvää työtä niin lähtö/maalialueella, kuin reitilläkin. Polut olivat hyvin merkattu, juomapisteitä oli sopivasti ja lähes jokaisella kilometrillä oli kyltti, mistä näki jäljellä olevan matkan määrän. Tästä voidaan olla montaa mieltä mutta TOTI-laisia se ainakin ilahdutti. Peukku!

Suomen syksy ei armoa anna ja sen saivat juoksijatkin tuntea nahoissaan. Kirjaimellisesti nahoissaan. Juomapaikoilla päivystäessäni vastaan tuli juoksijoita yltäpäältä mudassa ja kyynerpäät verillä, sillä märkä juurakko ja kallion reuna ovat petollisen liukkaita sateella. Myös Gisekin sai osansa tästä. Jo ensimmäisellä juomapisteellä,11km kohdalla, oli Gisela aivan mudan peitossa. Pieni liukastuminen alamäessä ja siitä sitten laskettiin pers'liukua pienen matkaa. Loukkaantumisilta onneksi vältyttiin tälläkin kertaa. Huomiolle pantavaa tässä kaikessa kompuroinnissa ja liukastelussa on kuintenkin se, että lähes jokainen urheilija näytti nauttivan juoksusta. Pieni ruhje kyynerpäässä, kylmä vesisade tai kaatumisesta likaantuneet juoksutrikoot eivät paljon haitanneet! Päinvastoin! Ja näinhän se pitää ollakin. Polulle lähdetään vapaaehtoisesti ja jokainen on itse vastuussa siitä millaisella asenteella siellä mennään! Hieno asenne näytti kaikilla olevan!

Fiiliksiä ensimmäiseltä juomapisteeltä!


Gise näyttää minkälainen kyhmyjoutsen lammessa uiskenteli...
(Kuva Nuuksio Classic Trailin fb-sivuilta)
 
TOTI-laisilta juoksu meni odotusten mukaisesti. Mystisistä polvikivuista kärsinyt Tikanmaan Paroni (Juha) paineli tasaisesti jurruttaen alusta loppuun saakka. Viimeinen 5km vielä ihan lentäen ;) Gisela pysyi koko ajan iskuetäisyydellä vaikka eroa tulikin muutamia minuutteja juomapisteiden välissä! Pieniä kramppeja molemmilla matkan aikana mutta ne pistettäköön sateisen maaston piikkiin. Hienoa!
Juha oli siis maalissa sijalla #178 ja Gisela omassa sarjassaan #51



Sateisesta kelistä huolimatta nuuksiossa nähtiin uusi reittiennätys! Rautaisessa kunnossa oleva Henri Ansio jätti viime vuoden voittajan  Janne Monosen taakseen ja rymisteli maaliviivan yli ajassa 3:07:59! huikea aika näissä olosuhteissa. Mielenkiintoista nähdä koska nämä veijarit alittavat maagisen 3h rajapyykin...ehkä jo ensi vuonna? ;)


Kärkikolmikko: vas. Janne Mononen, Henri Ansio ja Jussi Nokelainen
(Kuva Nuuksio Classic Trailin fb-sivuilta)


Lopuksi vielä hatunnosto (Lue: Bull Mentula) viimeisten joukossa juosseille kilpailijoille! Sen verran rankka sade/raekuuro iski Nuuksioon aivan juoksun loppumetreillä, että HUHU! Toi varmasti mukavan lisämausteen lopputaisteluun.

Kunnon rankkasade yllätti juoksijat avian loppumetreillä!
(Kuva Nuuksio Classic Trailin fb-sivuilta)

No comments:

Post a Comment