Viime viikonloppu oli vilkas jouksutapahtumien osalta. Vili ja Visa kävivät testaamassa Kolin vaarat 3 vuoden tauon jälkeen ja Jaakko otti siivet alleen ja lensi Espanjan lämpöön, Ultra Trail Guara Somontano 102 km kilpailuun pyreneille. Jaakon loppuaika maalissa oli 15:34:10!!! Mahtavaa Jazka!!!
Tässä hieman Visan ajatuksia vaaroilta:
Vaarojen Maraton siis kisattiin Kolin vaaroilla lauantaina 3.10.2015
Tämän vuoden tapahtumaan TOTI:laisista mukaan lähti Vili ja Visa, joille juuri tämä kilpailu on erityisen tärkeä. Vuonna 2012 joustu Vaarojen Maraton oli molemmille herroille ensimmäinen maraton sekä polkujuoksutapahtuma ikinä! Neitsyys menetettiin siis Kolilla, eikä paljon parempaa paikaa sille olisi voinut toivoakaan!
Muistot kolmen vuoden takaisesta juoksusta olivat ihanan tuskaiset, eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä! Kolin vaarat ovat ihanteellinen paikka järjestää polkujuoksutapahtuma, ei pelkästään sen maisemien vuoksi, vaan vaihtelevan maastonsa ansiosta.
43km matkalle sattuu niin kattava valikoima erilaista maastoa, että juoksijoilta vaaditaan keskittymistä alusta loppuun saakka. Alkupätkä on ihanteellista metsäpolkua, jossa oman paikkansa löytämiseksi on pidettävä suhteellisen kovaa vauhtia. Ohituspaikat ovat vähissä ja porukkaa polulla piisaa. Välillä ohituksia tehdään pientareen puolelta niin että sammal vain pölisee!
Reitin varrella päästään myös juoksemaan jonkin matkaa soita ylittävillä pitkospuilla, vesistö ylitetään veneellä tai lautalla, noustaan ylös vaaroille ja sitten lasketellaan taas alas. Juoksun puolivälissä polut ovat niin täynnä kiviä ja juurakkoa, että sopivan askeleen löytäminen on lähes mahdotonta. Koko ajan saa vaihdella rytmitystä ja poukkoilla löytääkseen sopivan välin juoksutossulle. Mikäs sen hienompaa!!!
Yövyimmme Kolin Sokos hotellissa, jonne saavuimme perjantaina hieman ennen puoltayötä. Hampaitten pesu ja yöpuulle. Launtai aamuna herätys oli jo 06.00 ja siitä paineltiin samantien aamupalalle. Puurot, kahvit ja pekonileivät naamariin ja eikun valmistautumaan lähtöön. Meidän lähtö oli suunniteltu alkavaksi 9.10 joten hyvin oli aikaa valmistautua. Tykkään laittaa kamat päälle rauhassa ja pikkuhiljaa touhuten. Jalkapallojoukkueen pukukopissa opittu rutiini toteuttaa itseään myös juoksuharrastuksen parissa. Istutaan kopissa ennen peliä ja laitellaan varusteita päälle. Välillä olet keskittyneenä omissa oloissasi, välillä heitetään äijien kanssa "jerryä" ja naureskellaan pieruvitseille :D tällä kertaa Viljami hoiti otsonoinnin!
Lämpötila ulkona oli n. +4 astetta, joten pientä arpomista varusteiden kanssa oli. Päädyin kuitenkin laittamaan pitkähihaisen, teknistämateriaalia olevan paidan, siihen päälle t-paita, päähän kisa buffi, jalkaan pitkät trikoot ja niiden alle ZeroPointin säärystimet. Ne on jo vakiokalustoa. Ilman en enää juokse! Selkään Nathanin juomareppu, joka oli ensimmäistä kertaa pitkällä juoksulla mukana. Aikaisemmin camelpackia käyttäneenä voin todeta, että Nathanin reppu istui todella hyvin! Ei hiertänyt eikä hölskynyt ja ennen kaikkea tuntui todennä kevyeltä selässä. Niistä iso peukku!
3,2,1, ja matkaan! Oma juoksuni lähti hyvin liikkeelle ja fiilis oli todella hyvä. Lähdettiin Vilin kanssa rivakasti liikkeelle ja tavoitteena oli päästä alussa mahdollisimman monen juoksijan ohi. Muutaman kilometrin jälkeen tiemme erkanivat jossain alamäen ruuhkassa. Seuraavaksi nähtiinkin vasta maalissa. Juoksu tuntui vähän liiankin hyvältä ja ensimmäisellä juomapisteellä mietinkin, että onkohan tässä tultu omaan vauhtiin nähden vähän liiankin kovaa...kuoppasin ajatuksen ja juoksin oman fiilikseni mukaan. Niin kauan kun tuntuu hyvältä, niin annetaan palaa vaan. Hienostihan se menikin n.25km kohdalle jonka jälkeen matkanteko alkoi tuntua raskaammalta joka askeleella. Lonkankoukistajat ja pakarat alkoivat pikkuhiljaa huutaa hoosiannaa ja pientä nykimistä siellä täällä kramppien merkiksi. Nappasin hieman suolaa kiduksiin ja sain pidettyä krampit loitolla. Kipu kuitenkin yltyi koko ajan kovemmaksi ja viimeisellä 10km sai psyykata itseään oikeen urakalla ettei "lönköttely" muuttunut kävelyksi. Kroppa huusi koko ajan pysähtymään...et sä jaksa enää...kävele vähän...
Jostain kumman syystä sain itseni pidettyä liikkeessä loppu matkan vaikka kaikki jyrkemmät ylämäet olikin pakko kävellä. Loppumatkan kirittäjäksi valitsin erään pitkätukkaisen juoksijan, jonka olin päättänyt ohittaa vielä ennen maalia. Samaisen kaverin kanssa oltiin sahattu edestakaisin monta kilometriä. Muutaman kerran ohitin hänet ja olin saanut kunnolla etumatkaa... meni tovi ja pitkätukka paineli ohi niin kovaa etten pysynyt millään perässä. Lopussa reitti oli vaihtelevasti hiekkatietä ja jyrkkää ylä- ja alamäkeä. Viimeisessä nousussa tunsin tilaisuuteni tulleen! Kaveri oli enää n.20m minua edellä kun haistoin luovuttamisen merkkejä! Askel askeleelta sain hilattua etumatkaa kiinni ja juuri kun oli muutaman metrin päässä, alkoi kaverilla ilmeisesti jalat kramppailemaan. Vaihdoin kakkoselle ja "kaasuttelin" ohi! Maalissa oli mahtava fiilis! Olin selättänyt kivut ja sain vielä tärkeän henkisen päänahan viimeisillä metreillä. Edellisen juoksun aikani oli 6:06 ja se vaihtui kertaheitolla 5:22:een! Vili saapui maaliin ajassa 6:09 ja paransi myös aikaansa 20 minuutilla. Siitä oli mukava painella lounastamaan hotellin ravintolaan ja jälkiruoka "pirtelölle" alakerran Spa-osastolle. Kiitos Koli, oli nastaa!!!
Vili saapui maaliin väsyneenä mutta onnellisena!
No comments:
Post a Comment