Marathon du Mont Blanc: CHECK!

Niin siinä sitten kävi, että Viiden Tähden -juoksutiimi vihdoin ja viimein valloitti Chamonixin kylän ja Mont Blancin maraton on suoritettu!!! Kyseisen tapahtuman tavoitteena oli siis juosta 80km (Juha, Jaakko, Juuso ja Tommi) ja 42km (Visa ja Vili) juoksut. Taivoite siis täytetty! Tuo lähes viikko Chaminixissa viettyä aikaa meni tohinalla ohi ja ja sieltä jäi syli kaupalla mahtavia kokemuksia ja tunteita.

            Juuso, Juha, Jaakko ja Tommi valmiina 80km urakkaan!
                     (Jaakko: 19:09:22 ja Tommi 19:45:02)

Tässä hieman 42km raporttia ja tuntemuksia!

42km:

Chamonixia hellineet aurinkoiset ja lämpimät säät saivat sopivasti päätöksen juuri sunnuntaina, jolloin starttasi viikonlopun viimeinen lähtö: 42km Mont Blanc maraton. Startti oli aamulla klo.07 ja tuolloin oli pientä tihkusadetta ilmassa. Se ei kuitenkaan juoksijoita haitannut, sillä lähes jokaisen matkaanlähtijän kasvoilla paistoi naantaliaurinkoakin suurempi hymy!
Lähtöalueelle oli kerääntynyt 2291 juoksijaa sekä runsaasti katsojia. Lähtö sujui ongelmitta ja matkaan päästiin kärkiryhmän johdattamina. Visa ja Vili lähtivät matkaan häntäpään mukana sillä paikalle saapuessamme, oli lähtöalue muurautunut jo niin täyteen ettei sinne tunkemiselle ollut mitään saumoja.
Ensimmäiset 18km olivat suomalaisittain "mukavaa" maastoa. Välillä juostiin asfaltilla, välillä metsäpoluilla ja välillä pienten kylien läpijohtavia hiekkaisia teitä. Pientä nousua ja laskua oli siellä täällä. Reilun kahden tuhannen juoksijan rypäs teki pienemmillä poluilla jouksemisesta hieman haastavaa, sillä vauhti oli välillä raastavan hidasta ja ohituspaikat olivat vähissä. Hyvään vauhtiin kaksikko kuitenkin pääsi ja ohitettuja päänahkoja napsittiin tasaiseen tahtiin. Juoksu tuntui muutenkin erittäin hyvältä. Noin 10km kohdalla tuli kuitenkin kylmää vettä tupaan, kun hyvässä vauhdissa oleva kaksikko joutui erilleen alamäkeen juostessa.  Siinä pyöriessä ja toisiaan etsien, pyyhälsi tuo aikaisemmin ohitettu n. 100 juosijan rypäs heidän edelleen ja kaikki aikaisemmin tehty työ huuhtoutui viemäristä alas. Kaksikko jatkoi hetken odotettuaan matkaa ja kohtasivat vasta muutaman kilometrin päästä uudelleen. Ylös johtavien rappusten alapäähän muodostui yllättävän suuri pullonkaula, ja juoksu stoppasi n.15min aivan kokonaan. No, positiivista oli,että kaksikko oli taas yhdessä ja matka jatkui kohti Vallorcinea.
Vallorcinesta alkava nousu olikin sitten lopun alkua. Juomapisteen jälkeen alkava nousu oli todella jyrkkää, eikä tuntunut loppuvan millään. Epäonnekseen Vili katkaisi sauvan juuri ennen nousua ja joutui kipuamaan ylös ilman niiden apua. Pienen taistelun ja tsemppauksen avittamina ylös kuitenkin päästiin. Sääolot ylhäällä, n. 2km korkeudessa olivat haastavat, sillä +0 asteen "kylmyys", sade ja voimakkaasti puhaltava tuuli saivat jouksijat hytisemään kylmyydestä. Alastulo taittuikin rivakkaa tahtia ja lämpötila nousi nopeasti. Alas tultiin kuvankaunista vuorenrinnettä, joka kiemurteli laaksonpohjalla olevaan pieneen kylään jossa odotti suurijoukko juoksijoita kannustavia ihmisiä. Suurin nousu oli nyt takanapäin, mutta suurin haaste vielä edessä. Loppumatka oli tasaisen tappavaa nousua ja laskua....nousua ja laskua....niin paljon, että välillä tuntui, että se ei loppuisi koskaan. Kun vihdoin ja viimein noustiin ylös La Flegeren huipulle, viimeiselle juomapisteelle, niin oli kyynelissä pitelemistä! Ihmisten kannustukset ja tieto siitä, että viimeiset kilometrit olisivat käsillä, saivat sen verran tunteet pintaan, että viimeiset mehumukit imaistiin kyllä aika vapisevin käsin. Viimeinen n.7km mittainen lasku tuntui ikuisuudelta. Erittäin tekninen maasto teki alastulosta raastavan hidasta.
Vihdoin ja viimein se kuitenkin loppui ja viimeinen lyhyt asfalttipätkä Chaminixin keskustaa menikin mukavasti hymyillen! Loppusuoralla oli juoksutiimin muut veijarit vastassa ja suomenlippu hulmuten paineltiin viimeiset askeleet aina maaliviivan yli! Mitali kaulaan, bisse kouraan ja SE OLI SIINÄ!!! Loppuaika oli: Visa 06:56:28 ja Vili 06:58:57!!!

Päällimäisen juoksusta jäivät mieleen aivan ällistyttävät maisemat, pienet idyliset kylät ja niissä kannustavat ihmiset. Kannustajat jaksoivat karjua kannustushuutoja jokaiselle juoksijalle! Yksi terävimmistä muistoista on kuitekin pitkien nousujen aikana koetut hiljaiset hetket. Samassa letkassa oli satoja juoksijoita joista kukaan ei päästänyt inaustakaan! Kuului vain raskasta hengitystä ja pienikin oksan katkeaminen tai liukastuminen kantautui kymmenien metrien päähän...kaikki olivat vain keskittyneitä omaan suoritukseensa ja ylös pääsyyn. Mahtavaa!!!